Lyhyt kerronta Alavuden Puhallinorkesterin historiaa alusta nykypäivään

Alavuden Puhallinorkesteri

Alavuden Puhallinorkesteri lukeutuu maamme tiettävästi kolmen vanhimpien harrastajasoittokuntien joukkoon, joiden kaikkien toiminta alkoi vuonna 1873. Toimintaa soittokunnalla on ollut läpi viidenneljännesvuosisadan, vaikkakin viimeisten sotien aikana esiintymiset rajoittuivat signaalitorvensoittamisiin sankarihaudoilla. Kaksoiskvartettina aloittanut torvisoittokunta toimii nykyisin nuorekkaana yli kolmenkymmenen aktiivisoittajan puhallinorkesterina. Uskoa menestymiseen riittää vielä uudelle vuosituhannelle siirryttäessäkin.

Heräävä Alavus

Kun Johan Wilhelm Snellman'in nuoruuden ystävä ja hengenheimolainen Karl Fredrik Stenbäck valittiin vuonna 1846 Alavudelle kirkkoherraksi, alkoi paikkakunnalla orastaa monipuolinen sivistyksellinen herääminen.

Stenbäckin lasten varttuessa alkoi Alavuden pappilasta muodostua suomalaisuuden ja kansallisen sivistyksen merkittävä voimakeskus, joka vaikutti 1860- ja 1870-luvuilla. Yleisesti tuosta ajasta käytetään nykyisinkin nimitystä "stenbäckien aika". Kirkkoherra Stenbäck itse oli pappissäädyn edustajana valtiopäivillä ja viemässä monia sen aikaisia hankkeita, kuten rautateiden rakentamisia eteenpäin. Mutta erityisesti hänet tunnetaan suomalaisuusmiehenä, jonka aloitteesta suomenkieli hyväksyttiin käytettäväksi säädyssä. Vapaamielisessä kasvatuksessaan hän kannusti lapsiaan heidän monissa edistyksellisissä toiminnoissaan.

Alavudelle perustettiin ensimmäisten joukossa Etelä-Pohjanmaalla kirjasto, säästöpankki, kansakoulu, tyttökansakoulu ja useampiakin raittiusseuroja. Vuonna 1874 pappilan nuoret perustivat sivistysseuran, josta jälkipolvet ovat todenneet sen "nuorisoseuraksi ennen nuorisoseuroja". Seura järjesti Alavudella kesäisin suuria kansanjuhlia keräten parhaimmillaan neljän maakunnan väkeä yli kolmeentuhanteen henkeen yltävän joukon.

 

Tottakai myös soittokunta

Tuohon stenbäckiläisen sivistystyön sarjaan kuuluu myös soittokunnan perustaminen. Marraskuussa 1873 Tampereen sanomat numerossaan 47 ja Helsingfors Dagblad numerossaan 308 kertoivat: "Alavudessa kuuluu olevan aikomus perustaa rahvaan kesken oma soittokunta. Pitäjän uuttera kansakoulun opettaja Mäkinen puuhaa saada toimeen talonpoikaisen nuorison kesken kaksoiskvartettia torvimusiikkia varten".

Tuon ajallaan huikean uutisen todisteeksi tuolloisen Alavuden Säästöpankin kirjanpidosta löytyy kiistaton merkintä, jonka mukaan Alavuden torvisoittokunta 23.11.1873 on saanut ja nostanut lainaa 600 markkaa torvien ostamista varten. Näin todisteellinen toiminnan alkuunlaitto on, vaikka tätä juhlallisemmat asiakirjat ovatkin jääneet tekemättä. Pitäjällä järjestettiin erilaisia keräyksiä soittimien maksuun saamiseksi ja varsin pian laina hoidettiinkin pois.

Edellä mainittu opettaja Mäkinen oli syntyjään Alavuden Sulkavankylässä eläneen räätäli Heikki Kuoppamäen Erkki-poika. Kirkkoherra Stenbäck huomasi varsin pian nuorukaiseksi ehtineen pojan harvinaisen musikaalisuuden ja oppimiskyvyn. Ystävyys pappilan nuorten kanssa kartutti räätälin pojan tiedon määrää ja niinpä kirkkoherra innosti hänet hakeutumaan Jyväskylän seminaariin. Kun Alavudella kansakoulutoiminta alkoi vuonna 1867 tuli ikään kuin luonnostaan Eero Mäkisestä sen ensimmäinen opettaja. Mies oli sama Erkki Kuoppamäki, mutta Uno Cygnaeus oli seminaarissa ehdottanut nimen muokkaamista ja saanut tahtonsa läpi.

 

Alun vuosikymmenet

Jälkipolville ei ole suuremmin säilynyt tietoa soittokunnan alkuajoilta. Ensimmäiset soittimet Eero Mäkinen tilasi Stuttgard'ista. Sen sijaan alun soittajista ei ole tietoa. Tuskin osaavaa soittajaa silloin oli omalta paikkakunnalta mukaan lähtemässä.

Eero Mäkisen muuttaessa Alavudelta Sortavalaan seminaarin lehtoriksi vuonna 1880 tuli hänen jälkeensä kansakoulun opettajaksi jälleen paikkakunnan kasvatti, Heikki Lampinen. Hän ryhtyi myös johtamaan soittokuntaa. Ja alkajaisiksi pantiin taaskin toimeen isot arpajaiset kaluston hankkimiseksi. Tämä tarkoitti kaiketi kokoonpanon laajentamista suomalaiseen seitsikkomuotoon.

Alavuden reservikomppanian aloittaessa toimintansa vuonna 1883 saatiin siellä palvelevasta kantahenkilöstöstä osaavia soittajia mukaan. Komppaniassa kun toimi kaksi vakinaista signaalitorven soittajaa. Heikki Lampisen muutettua pois paikkakunnalta koki soittokunta useita johtajavaihdoksia.Viime vuosisadan vaihteen aikoihin soittokuntaa johti myöhemmin kirjailija tunnettu Artturi Järviluoma. Hänen johdollaan Alavuden soittokunta saavutti vuonna 1900 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran järjestämässä kilpailussa kolmannen sijan.

 

Voimakaksikon pitkä rupeama

Juhani Ahtiluoto tuli opettajaksi Alavudelle vuonna 1902. Hän oli todellinen monitoimimies ja kymmenen soittimen taitaja. Hän toimi ennen Alavudelle muuttoaan muutaman vuoden ajan Kurikan soittokunnan johtajana.

Mutta Ahtiluoto oli yli kaiken nuorisoseuramies. Jo tuloaan seuraavana vuonna hän oli perustamassa Alavuden nuorisoseuraa ja järjestämässä torvisoittokuntaa siihen liittyväksi harrastuspiiriksi. Näin nuorisoseura emona sai itseään 30 vuotta vanhemman pennun. Sitä ennen soittokunta kuului useiden vuosien ajan sitoutumattomana Alavuden VPK:n alaisuuteen. Juhani Ahtiluoto soitti eri puhaltimia soittokunnassa noin neljän vuosikymmenen ajan aina elämänsä loppuun saakka. Hän myös johti soittokuntaa useaan otteeseen.

Seurakunnan kanttoreista on löytynyt useampiakin puhallinmusiikkiin osallistuvia henkilöitä, jotka tavallisesti ovat toimineet johtajana. Taitavana musiikkimiehenä mainitaan heistä Vahdossa syntynyt Juho Fabian Sunell, joka oli johtajana muutamia vuosia vuonna 1907 sattuneeseen tapaturmaiseen kuolemaansa saakka.

Sunell'in jälkeen Alavuden seurakunnan kanttoriksi valittiin kurikkalaissyntyinen Iivari Eemeli Kaistila. Hän oli temperamenttinen moneen kykenevä mies sekä armoitettu musiikin taitaja. Jostakin syystä hän ei kuitenkaan tullessaan osannut soittaa vaskipuhaltimia. Mutta eipä aikaakaan kun hän hankki vanhoilta soittajilta tuonkin taidon. I.E.Kaistilan rupeama Alavuden soittokunnan kapellimestarina kesti likimain neljä vuosikymmentä. Se on tähänastisista pisin. Ahtiluoto ja Kaistila olivat aikanaan todellinen voimakaksikko monessa. Kun Kaistila tuli Alavudelle ei nuorisoseuralla ollut vielä omaa toimitaloa. Asia pantiin yhteisesti työn alle tuota pikaa ja niin maakunnan suurimmaksi aikanaan mainitun talon vihkiäisjuhlaa vietettiin vuonna 1910. Näin sai soittokuntakin omat seinät, joiden sisällä se toimii edelleenkin.

Kaistilaa käytettiin monissa maakunnallisissa tehtävissä ja aina siellä missä tarvittiin musiikin asiantuntemusta. Hän toimi Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran musiikkijaostossa ja soittokuntien maakunnallisena kapellimestarina. Mainittakoon esimerkiksi, että Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuraan vuonna 1930 kuului 14 paikallista nuorisoseuraa, joilla oli oma soittokunta. Perin pohjin isänmaallisena miehenä Kaistila kutsuttiin myös Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin piirikapellimestariksi. Sk-järjestön tavoitteena oli saada soittokunta jokaisen pitäjän suojeluskuntaan. Tuossa menossa myös Alavuden soittokunta siirtyi suojeluskunnan siipien suojaan 1930-luvun alkuvuosina. Vaikka siirtyminen edellytti eroamista nuorisoseurasta se ei merkinnyt yhteistyön päättymistä nuorisoseurajärjestön eikä muidenkaan yhteistyötahojen kanssa. Soittokunta Alavudella on kautta aikojen ollut alavutelaisten oma orkesteri. Näin se on edelleenkin.

 

Rivit kuntoon

Sotien jälkeen veteraanit kokoontuivat tarkistamaan rivejään. Sota oli vaatinut uhrinsa, kaikkiaan viisi miestä olivat joukosta pois ja loputkin osaltaan rähjääntyneet. Monesti tarvittiin signalistia viimeiseen iltahuutoon, suurempaan soittoon ei ollut mahdollisuutta. Yksimielisesti toimintaa päätettiin jatkaa ja oltiin hyvillään siitä ettei toiminta täysin sammunut.

Hakeuduttiin jälleen Alavuden nuorisoseuran osastoksi ja lähdettiin ikään kuin alusta liikkeelle. Soittajat jaettiin osin uudelleen stemmoihin ja mukaan saatiin joku jo aikaisemmin lopettanut veteraanikin. Näin saatiin seitsikko miehitetyksi ja 60-vuotias kanttori Kaistila jatkoi kapellimestarina. Innolla hankittiin lisää soittimia ja aloitettiin uuden soittajasukupolven kouluttaminen. Vuonna 1949 uskallettiin lähteä jo mukaan kilpailuunkin, jossa saavutettiin maakunnallinen toinen sija. Soittokunnan toiminnan uudelleen käynnistäminen oli veteraanien taholta suurenmoinen palvelu, josta kotiseutu saa olla heille suuresti kiitollinen. Vanhempi soittajapolvi jäi sivuun paljolti 1950-luvun puoleenväliin tultaessa. Mutta soittokunnan oma koulutus oli tuottanut mukaan joukon nuoria soittajia, joiden turvin seitsikko saatiin pysymään koossa. Heistä maanviljelijä Paavo Nurmela suurella uutteruudellaan koulutti edelleen uusia nuoria mukaan torvien taakse korvaamaan myös alkaneen maaltamuuton menetyksiä. Näin Nurmelan johdolla päästiin murroksen vaikeat vuodet yli. Vahvistavan lisänsä seitsikkoon toi pitäjän eteläosassa muutaman vuoden ajan toiminut Sulkavankylän soittokunta, kun osa sen soittajista siirtyi toiminnan loppuessa vuonna 1962 Alavuden soittokuntaan.

 

Puhallinorkesteriksi

Tarpeet isomman kokoonpanon aikaansaamiseksi kangastelivat soittokunnan piirissä 1960-luvulla pitkään. Edellytyksiä lisäsi hankkeet musiikkiopiston perustamiseksi paikkakunnalle. Vuonna 1967 muodonmuutos sitten toteutettiin. Seitsikko laajennettiin täysmittaiseksi orkesteriksi ja nimi muutettiin samalla tilanteen mukaisesti Alavuden Puhallinorkesteriksi. Puuhamiehenä asiassa oli soittokuntaa vuodesta 1962 johtanut musiikin lehtori Reino Ylimäki ja hän myös jatkoi puhallinorkesterin kapellimestarina aina vuoteen 1986 saakka. Jälleen kaikin keinoin hankittiin lisää soittimia ja haettiin mukaan soitto-oppilaiksi nuoria tyttöjä ja poikia. Oppilaita saatiinkin mukaan runsaasti, enimmillään runsaaseen sataan henkeen yltävä joukko. Opetusta alettiin saada Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistolta, jonka opetuspiste perustettiin Alavudelle vuonna 1968. Ryhmäopetuksessa ja kalustohankinnoissa Alavuden kansalaisopiston apu oli erittäin merkittävä. Alkuun perustettiin eri tasoiset A-, B- ja C-orkesterit. Myöhemmin toimi orkesterin yhteydessä myös Big Band useamman vuoden ajan. Nyt runsaan kahdenkymmenen vuoden kokemuksella voidaan todeta tavanomaisella 30 soittajaan puhallinorkesterilla olevan edellytykset toimia Alavuden kokoisella paikkakunnalla. Edellytyksenä ovat innostunut vetäjäjoukko ja riittävä taustavoima. Koulutusta on saatava järjestymään riittävästi, koska nuorten siirtyminen opiskelukaupunkeihin ja sitä kautta koulutustaan vastaaviin työpaikkoihin muualle on vääjäämätön tosiasia. Varsin harvoille paluu onnistuu. Toivoa vain sopii, että mahdollisuus soittoharrastukseen löytyisi uusillakin asuinsijoilla. Mutta onhan sitä lähdetty ennenkin. Jo yli sadan vuoden ajalta tiedetään monen soittajan kadonneen suureen länteen. Ja siellä maan kieltä taitamatonkin pääsi orkestereihin mukaan jos vain soittotaito riitti. Silloinkin palattiin vain harvemmin.

 

Nyt yli 125-vuotiaana

Juhla on takanapäin. Tuleville vuosille on yhdessä tuumin asetettu uudet tavoitteet. Niistä koetam kertoa sitten ajallaan. Orkesterin puheenjohtaja on edelleen vuonna 1999 Juha Vainionpää. Orkesteria johtaa musiikkiopiston soitonopettaja Jarmo Haapamäki ja varajohtajana toimii kanttori Satu Ranta. Edustusorkesterin vahvuus on noin 35 soittajaa. Soittajat ovat iältään 12 … 69 vuotiaita, keski-iän ollessa noin 24 vuotta, - musiikki ei tunne rajoja.

Jussi Lahtinen